
Miten kauppasodan varjot iskevät talouteen?
Yhdysvaltojen asettamat tuontitullit heikentäisivät kasvua kaikkialla eikä taloudellisia hyötyjiä näytä olevan. Kaupan esteiden vaikutukset inflaatioon jäävät puolestaan vaatimattomiksi.
Yhdysvaltojen asettamat tuontitullit heikentäisivät kasvua kaikkialla eikä taloudellisia hyötyjiä näytä olevan. Kaupan esteiden vaikutukset inflaatioon jäävät puolestaan vaatimattomiksi.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on kampanjassaan luvannut asettaa tullit kaikelle USA:n tuonnille vahvistaakseen USA:n vaihtotasetta ja lisätäkseen kotimaista tuotantoa. Alun perin ehdotus oli 10 prosentin tullista, mutta myöhemmin Trump on puhunut jopa 20 prosentin yleisestä tullitasosta. Sen lisäksi Kiinalle tullit olisivat vähintään 60 %. Mutta kuka tullit lopulta maksaa ja miten?
Koronapandemian alkuvaiheessa monessa Euroopan maassa käytettiin jonkinlaista lomautusjärjestelmää, jolla pyrittiin estämään työsuhteiden katkeaminen. Näin yritettiin välttää mahdollisesti pitkittyvästä työttömyydestä seuraava taitojen rapistuminen. Yhdysvalloissa sen sijaan työnantajat irtisanoivat enemmän työntekijöitä, ja julkinen sektori tuki ensisijaisesti kotitalouksia könttäsummina annetuilla tulonsiirroilla ja normaalia anteliaammalla työttömyysturvalla. Pandemian jälkeisinä vuosina Yhdysvaltain tuottavuuskasvu on vauhdittunut voimakkaasti, kun Euroopassa tuottavuuskehitys on pysynyt vaisuna.
Pandemia mylläsi USA:n työmarkkinat monin tavoin. Etätyön lisääntyminen, työstä-työhön-siirtymien vauhdittuminen, pieneten palkkojen nopea nousu sekä muutokset työmarkkinoille osallistumisessa ovat vain muutamia esimerkkejä tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa tulevaan tuottavuuskehitykseen.
Ison-Britannian talous kasvaa maan keskuspankin arvion mukaan vajaan prosentin vuosivauhtia seuraavat kaksi vuotta, eikä merkittävää kasvun kiihtymistä ole luvassa senkään jälkeen.
Energian viejämaat ovat vuonna 2022 keränneet satumaisia vientituloja. Samaan aikaan energian ja myös ruoan tuonnista riippuvaisten maiden vaihtotaseet ovat valahtaneet hyvin alijäämäisiksi.