Investoidaanko euroalueella liian vähän?
Investoinnit ovat kasvaneet euroalueella finanssikriisin jälkeen hitaammin kuin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Säästöjä euroalueella on, mutta riittävän houkuttelevat investointikohteet puuttuvat.

Nyt kohta kaksi vuotta jatkunut nopea inflaatio on tuonut esiin lukemattomia kysymyksiä inflaation luonteesta ja inflaatioon vaikuttavista tekijöistä. On paikallaan tarkastella, mitä historiallinen tilastoaineisto kertoo inflaation dynamiikasta ja kestosta.
Viime vuodet suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa on ykkösaiheena ollut työvoiman riittävyys. Useat työnantajille tehdyt kyselyt kielivät, että työvoiman saanti on yksi pahimmista pullonkauloista toiminnan jatkamisessa ja laajentamisessa.
Tuloerot ovat viime vuosikymmeninä globaalisti pienentyneet kehittyvien talouksien tulojen voimakkaan kasvun ansiosta.