Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan yhteisen stressitestin perusteella suomalaisilla pankeilla olisi hyvät lähtökohdat kestää vakava pohjoismainen asuntomarkkinakriisi.
Globaali talous- ja rahoitusjärjestelmä on hyvin riippuvainen lyhytaikaisen rahoituksen häiriöttömästä välittymisestä etenkin dollarirahoituksen osalta.
Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan uudella stressitestimenetelmällä voidaan arvioida suomalaisten pankkien selviytymistä poikkeuksellisen vakavista kotimaisista tai pohjoismaisista talouskriiseistä.
Rahoitusmarkkinoiden hintojen vaihtelu on ollut varsin pientä sekä maantieteellisesti että eri markkinoiden välillä. Pitkään jatkuessaan matala volatiliteetti voi lisätä riskinottoa ja heikentää rahoitusvakautta.
Sijoittajien optimismi rahoitusmarkkinoilla voi kääntyä nopeasti riskin kaihtamiseksi, jos taloudellinen tai poliittinen epävarmuus lisääntyy. Pidemmän aikavälin velkaantumiseen ja asuntomarkkinoihin liittyvät riskit ovat suuria etenkin nousevissa talouksissa, mutta myös Pohjoismaat ovat haavoittuvaisia.
Finanssikriisin jälkeen isojen pankkien kuntoa on alettu testata samoin kriteerein ja säännönmukaisesti Euroopassa. Stressitesteissä pankkien tappionkantokykyä ja vakavaraisuutta mitataan vaikeiden talousolojen ympäristössä.
Tämä sivusto tallentaa laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi. Evästeet on jaoteltu välttämättömiin, tilastollisiin sekä mainontaa kohdentaviin. Välttämättömät evästeet ovat aina päällä, koska ne mahdollistavat sivuston käytön ja tietoturvan.
Valitse ”Hyväksy evästeet” tai klikkaa ”Muokkaa evästeasetuksia”, lue lisätietoja ja räätälöi evästeet mieleiseksesi. Voit palata myöhemmin muokkaamaan tekemisiä valintoja.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet mahdollistavat sivuston tietoturvan ja perustoiminnot, kuten sivustolla navigoimisen ja hakutoiminnon. Välttämättömät evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.
Tilastolliset evästeet
Tilastolliset evästeet auttavat meitä kehittämään sivustoa tarpeita vastaavaksi. Ne keräävät tietoa esimerkiksi käyttäjien päätelaitteista, sivuvierailuista ja sivustolla vietetystä ajasta. Tilastolliset evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.