Blogi
Blogi: Mikä selittää Euroopan ja USA:n joukkolainamarkkinan kokoeroja?
Euroopan pankkikeskeisen rahoitusjärjestelmän takia joukkolainamarkkina on Euroopassa merkittävästi Yhdysvaltoja pienempi. Erityisesti keskisuurten ja riskillisten yritysten mahdollisuus hankkia rahoitusta markkinoilta on Euroopassa Yhdysvaltoja heikompi. Euroopan komissio pyrkiikin luomaan pääomamarkkinaunionin, jonka tavoitteena on edesauttaa rahoituksen välitystä markkinoiden kautta.
Euroopan komissio hakee paraikaa toimintasuunnitelmaa, jolla Euroopan rahoitusmarkkinoita kehitettäisiin pääosin kansallisten pankkien tarjoamasta rahoituksesta enemmän kohti markkinaehtoista rahoitusta. Laajemman rahoituspohjan uskotaan helpottavan yritysten toimintaa, mahdollisuuksia kasvaa ja luoda lisää työpaikkoja. Tässä blogissa tuodaan esiin eroja joukkolainamarkkinan koossa ja jakaumassa erilaisten velallisten osalta Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Joukkolainamarkkinan universumia seuraavat erilaiset indeksit. Yksi kattavimmista on Bloombergin indeksi, jonka alun perin loi nyt muista syistä maineikkaaksi muuttunut Lehman Brothers.
Joukkolainamarkkinan koko Yhdysvalloissa on noin 21 700 miljardia euroa, kun se Euroopassa on vain 13 600 miljardia euroa. Bruttokansantuotteen arvo Yhdysvalloissa oli vuonna 2016 17 600 miljardia euroa ja Euroopan Unionissa 18 200 miljardia euroa. Siten joukkolainamarkkinan koko on USA:ssa noin 120 % BKT:sta ja Euroopassa noin 75 %. (BKT lähde: CIA Factbook). Taulukkoon 1 on koottu vertailu joukkolainamarkkinan koosta eri velallisten osalta.
Taulukko 1.
Lähde: Bloomberg. | ||||
Joukkolainajakauma Yhdysvalloissa ja Euroopassa | ||||
Yhdysvaltain markkina | Euroopan markkina | |||
Lkm | Mrd. euroa | Lkm | Mrd. euroa | |
Valtionlainat | 258 | 6 528 | 526 | 8 004 |
Valtiosidonnaiset | 2 522 | 2 641 | 1 464 | 1 945 |
Arvopaperistetut lainat | 3 254 | 5 549 | 1 103 | 1 131 |
Yrityslainat | 9 636 | 6 939 | 3 444 | 2 491 |
Yhteensä | 15 670 | 21 657 | 6 537 | 13 571 |
Kun tarkastellaan tarkemmin eri velallisia, niin huomataan, että valtionlainojen ja valtiosidonnaisten velkojien osalta joukkolainamarkkinat ovat Euroopassa samansuuruisia Yhdysvaltain markkinan kanssa. Kuvio 1 nostaa esiin sen, että erot maanosien markkinoiden koossa syntyvät arvopaperistetuista- ja yrityslainoista.
Arvopaperistettujen lainojen osalta Yhdysvalloissa lainat koostuvat pääosin valtiontakaamien agentuurien Fannie Mae, Freddie Mac ja Ginnie Mae liikkeeseen laskemista kiinteäkorkoisista lainoista, jotka kattavat 90 prosenttia 5500 miljardin euron markkinasta. Nämä lainat ovat pääosin siis asuntolainoista paketoituja velkainstrumentteja. Euroopassa vastaavaa markkinaa kutsutaan katetuiksi velkakirjoiksi, mutta täällä liikkeeseenlaskijat ovat pankkeja, jotka kokoavat asuntolainat portfolioon ja lainaavat markkinoilta varoja tätä vakuusmassaa vastaan.
Yrityslainojen osalta Yhdysvalloissa joukkolainamarkkina on selkeästi Eurooppaa suurempi, kuten oheisesta taulukosta 2 selviää.
Taulukko 2.
Lähde: Bloomberg | ||||
Yrityslainojen luottoluokitus Yhdysvalloissa ja Euroopassa | ||||
Luottoluokitus | Yhdysvaltain markkina | Euroopan markkina | ||
Lkm | Mrd. euroa | Lkm | Mrd. euroa | |
AAA | 99 | 100 | 15 | 14 |
AA | 626 | 606 | 308 | 262 |
A | 2 770 | 2 139 | 1 013 | 803 |
BBB | 3 839 | 2 701 | 1 467 | 1 072 |
BB | 973 | 656 | 378 | 237 |
B | 863 | 503 | 194 | 83 |
CCC | 407 | 209 | 60 | 19 |
CC | 27 | 8 | 4 | 0 |
C | 9 | 2 | 5 | 1 |
Ei luokitusta | 23 | 15 | ||
Yhteensä | 9 636 | 6 939 | 3 444 | 2 491 |
-Investointiluokan lainat | 7 334 | 5 546 | 2 803 | 2 151 |
-High yield lainat | 2 302 | 1 393 | 641 | 340 |
Yhdysvaltain yrityslainamarkkina on arvoltaan liki kolme kertaa suurempi kuin Euroopassa. Merkittävä ero syntyy siitä, että Yhdysvalloissa joukkolainamarkkinat kattavat laajasti myös riskillisempien yritysten velkoja. Niin sanotun High yield -markkinan koko on Yhdysvalloissa nelinkertainen Eurooppaan verrattuna.
Yhdysvaltain joukkolainamarkkina on näiden lukujen valossa merkittävästi Eurooppaa suurempi. Ero selittyy kuitenkin pitkälti asuntolainojen ja yrityslainojen rahoituksella, jotka ovat Yhdysvalloissa hoidettu joukkolainamarkkinoilla ja Euroopassa rahoitetaan pitkälti pankkien taseista.