Maksamisen tulevaisuus on jo lähellä

Euron & talouden artikkeli ”Koronapandemia muuttaa maksutapoja pysyvästi” peilaa muutoksia maksutavoissa suhteessa kulutuskysyntään. On huomionarvoista, että kulutuskysynnän toipuminen näkyy ensisijaisesti korttimaksamisessa. Erityisesti lähimaksaminen kasvoi edelleen, vaikka 50 euron ostoskohtainen yläraja hillitsee sen yleistymistä. Mobiililaitteella maksamisessa vastaavaa ylärajaa ei ole, mikä osaltaan on voinut tukea tämän maksutavan voimakasta kasvua pandemian aikana. Edelleenkin se on kuitenkin vielä melko pienessä roolissa kaikessa päivittäisessä maksamisessa. Kulutus ja kauppa ovat siirtyneet yhä enemmän monikanavaiseen toimintatapaan, jossa verkkokauppa ja perinteinen myymälä palvelevat rinnakkain. Tämä asettaa lisävaatimuksia maksutapojen kehittämiselle, koska kasvokkaiseen maksamiseen suunnitellut maksutavat eivät välttämättä palvele verkkomaksamista parhaalla tavalla. Riskienhallinta ja maksamisen sujuvuus asettavat erilaisia vaatimuksia eri asiointikanavissa. Verkko-ostamisen ja sähköisen maksamisen vahvistuva asema korostaa myös talousosaamisen merkitystä. Ajasta ja paikasta riippumaton verkkokauppa sekä taka-alalle häivytetty maksukokemus voivat heikentää ihmisten käsitystä oman taloutensa kestokyvystä.[1] Kuluttajakyselyiden perusteella vaikuttaa siltä, että käteisen käyttö on pandemian aikana keskittynyt sellaisiin kuluttajaryhmiin, joille muut maksutavat eivät ole käytännössä mahdollisia. Pysyvänä tämä kehitys tarkoittaa, että kansallisen rahahuollon on sopeuduttava pienempiin volyymeihin. Tällä olisi vaikutusta rahahuollon kustannuksiin, käteisen rahan saatavuuteen, käytettävyyteen ja kansalliseen varautumiseen.

Digitaalisen maksamisen muutos reaaliaikaiseksi seuraa muussa yhteiskunnassa tapahtunutta kehitystä kohti ympärivuorokautisia palveluita. Kun reaaliaikaisesta maksujen välityksestä puhutaan uutena normaalina, tulee huomata, että reaaliaikaiset maksujärjestelmät ovat välttämätön, mutta ei riittävä edellytys loppukäyttäjiä hyödyttäville palveluille. Komissio näkee, että kaikkialla Euroopassa yhdenmukaisilla säännöillä toimiva pikamaksamiseen perustuva älypuhelimen sovellus, ns. mobiilimaksuapplikaatio, voi tehokkaasti kilpailla Euroopan ulkopuolelta tulevien ns. big tech -yritysten valta-aseman kanssa ja luoda siten Euroopalle sen tarvitseman oman vähittäismaksujärjestelmän. Samalla, kun komissio tahtoo kehittää eurooppalaista digitaalista maksamista, se selvittää myös tapoja varmistaa käteisen säilyminen todellisena vaihtoehtona erilaisissa maksamisen tilanteissa.

Maksujenvälityksen infrastruktuuri on nojannut pääosin eräpohjaiseen tapahtumavälitykseen. Tilisiirtojen infrastruktuuri on lisännyt päivittäisiä selvityssyklejä niin, että katteet on siirretty usein jo saman päivän aikana, kuitenkin viimeistään seuraavana päivänä. Vasta vaatimukset reaaliaikaisesta maksamisesta osana reaaliaikaista maailmaa on käynnistänyt muutoksen myös maksujärjestelmissä. Reaaliaikaista maksujenvälitystä ensi sijassa tilisiirroille tarjoavat sekä yksityisen sektorin toimijat, kuten EBA Clearing, kuin myös Euroopan keskuspankki.

Maksupalveludirektiivi (PSD2)[2] on jo tuonut kilpailullisuutta maksamisen palvelukehitykseen. Kuluttajien ja kaupan tarpeita on tullut täyttämään joukko uuden tyyppisiä maksupalveluiden tarjoajia, jotka ovat pyrkineet tarjoamaan maksamisen vaihtoehtoja joko maksuliikepankkien palveluiden yli tai päälle. Verkkokauppaan on syntynyt toimijoita, jotka yhdistävät eri maksuvaihtoehdot kuluttajan valittavaksi ja tarjoavat vielä toimitusvarmistuksen päälle. Korttimaksujen vastaanottoon on syntynyt kevyesti toimivia vaihtoehtoja ja henkilöiden väliseen maksamiseen on kehitetty kännykkäsovelluksia. Perinteinen maksupalveluiden tuotanto on ollut jossain määrin jähmeäliikkeistä, mikä on jättänyt tilaa uusille yrityksille ja liiketoimintamalleille.

Euron & talouden artikkeli "Eurooppalaisen vähittäismaksamisen kehityssuunta ja sen vaikutukset Suomen markkinoihin" selvittää viranomaisten tavoitteet maksamisen kehitykselle ja arvioi, miten suomalaisten pankkien kehityshankkeet toteuttavat näitä tavoitteita. Suomalaiset pankit ovat liittyneet reaaliaikaisen maksamisen mahdollistaviin maksujärjestelmiin, mutta niiden maksupalvelut asiakkaille eivät vielä heijasta kaikkia infrastruktuurin tarjoamia mahdollisuuksia. Sitoutuminen eurooppalaisiin standardeihin mahdollistaa jatkossakin sen, että eurooppalaisten maksujärjestelmien tuottamat hyödyt ovat suomalaisten pankkien ja niiden asiakkaiden käytössä. 

Euron & talouden artikkeli "Digitaalinen euro ja sen maksuvälinekäyttöön liittyviä erityiskysymyksiä" käsittelee eurojärjestelmässä tehdyn analyysin pohjalta niitä ominaisuuksia, joita digitaaliselta eurolta edellytetään maksuvälineenä. Parhaimmillaan digitaalinen euro voisi kilpailla vallitsevien vähittäismaksutapojen kanssa siten, että monopoleihin taipuvaiset markkinat säilyisivät kuluttajien ja yritysten kannalta kilpailullisina. Se voisi myös olla myötävaikuttamassa vähittäismaksamisen strategiassa tavoiteltuun vähittäismaksamisen eurooppalaiseen suvereniteettiin. Digitaalisen euron on noudatettava eurooppalaisen sääntelyn vaatimuksia, kuten yksityisenkin sektorin tuottamien maksutapojen, eikä se saa järkyttää rahoitusvakautta. Tällaisen keskuspankkirahaan perustuvan, käteiselle rahalle rinnakkaisen digitaalisen maksutavan rakentaminen vaatii laajaa analyysiä ja myös arvovalintoja. Suomen Pankki osallistuu tähän työhön eurojärjestelmässä, mutta päätöksiä digitaalisen euron toteuttamisesta ei ole tehty. 

Yleisvalvonta kohdistuu sekä maksujärjestelmiin että arvopaperikaupan selvitysjärjestelmiin. Sähköisen maksamisen monipuolistuminen ja kriittisyys ovat laajentaneet yleisvalvonnan myös erilaisten maksutapojen suuntaan. Esimerkiksi korttimaksamisen palvelut, sähköinen raha ja maksujen käynnistyspalvelut ovat perinteisten pankkien välisten maksujärjestelmien lisäksi yleisvalvonnan kohteena. Arvopaperikauppaa koskevaa lainsäädäntöä on uudistettu finanssikriisin jälkeen, ja näiden järjestelmien toimiluvan edellytysten täyttymistä valvotaan vuosittain.  Euron & talouden artikkeli "Maksu- ja selvitysjärjestelmät yleisvalvonnan kohteena" avaa yksityiskohtaisesti, millaisia vaatimuksia maksu- ja selvitysjärjestelmille asetetaan ja miten vaatimusten toteutumista arvioidaan.

Rahoitusmarkkinat ovat lähtökohtaisesti kansainvälisiä, ja Suomen rahoitusmarkkinoiden kannalta merkittävät infrastruktuurit sijaitsevat pääosin Suomen rajojen ulkopuolella. Keskuspankit tekevät laajaa ja hyvin strukturoitua yhteistyötä näiden järjestelmien yleisvalvonnassa. Toiminta perustuu kansainvälisesti sovittuihin yleisvalvontaperiaatteisiin, joiden pohjalta on luotu erilaisten järjestelmien arviointiin soveltuvat standardit ja suositukset. Huolimatta huolellisesta yleisvalvonnasta täydellinen riippuvuus kansainvälisistä infrastruktuureista jättää merkittäviä riskejä rahoitussektorin kansalliseen varautumiseen. Myös yleisvalvonnan näkökulmasta on tärkeää, että yhteiskunnan kannalta kriittiset palvelut ovat käytettävissä kaikissa oloissa. 

Maksamiseen on usein tarjolla monia vaihtoehtoja. Monet tuotteet voi maksaa käteisellä, kortilla tai tilisiirtona verkko- tai mobiilipankissa. Erilaisiin infrastruktuureihin perustuvien maksutapojen moninaisuus pitää yllä kilpailua ja tuo mukanaan toimintavarmuutta. Tämä on tärkeää, sillä maksaminen on monin osin verkostotaloutta, jollaisessa suurtuotannon edut tapaavat ajaa kohti toiminnan monopolisoitumista.

Käteisen aseman trendinomainen heikkeneminen maksuvälineenä voi jatkuessaan johtaa käteismaksamisen merkittävään kallistumiseen. Tämä puolestaan saattaisi edelleen kaventaa sekä käteisen saatavuutta että sen hyväksyttävyyttä. Hallitsemattomana tällainen kehitys ei olisi suotavaa, sillä käteinen on edelleen monien suomalaisten pääasiallinen maksutapa, ja käteisellä on keskeinen asema esimerkiksi poikkeuksellisiin tilanteisiin varautumisessa. Suomen Pankissa seurataankin tiiviisti käteismaksamisen kehitystä, ja pankin asiantuntijat osallistuvat tarpeen mukaan sekä euromaksualueen vähittäismaksuneuvoston että EU:n komission asiantuntijaryhmiin, joissa selvitetään käteisen hyväksymisen ja saatavuuden kehitystä. Eurokäteisen aseman turvaaminen on yhtaikaa sekä yhteiseurooppalaisten että kotimaisten viranomaisten asia.

Aikanaan käteisen hupeneminen lompakosta pakotti pienentämään kulutusta. Tämä opetti ihmisille talouskuria. Digitalisoituneessa maailmassa yhä suurempi osuus kulutuksesta tulee maksettua ja joskus myös rahoitettua automaattisesti, jopa huomaamatta. Tämä altistaa kuluttajat uudenlaisille talouden hallinnan tarpeille. Talousosaaminen ei kuitenkaan synny itsestään. Suomen Pankki on kiinnittänyt tähän asiaan erityishuomiota muun muassa käynnistämällä talousosaamishankkeen[3] vuoden 2020 alussa ja laatimalla ehdotuksen talousosaamisen kansalliseksi strategiaksi[4], joka luovutettiin oikeusministeriölle tammikuussa 2021. Talousosaamisen vahvistamisen onkin syytä kulkea maksamisen muutoksen matkassa.

Maksamisen keskeisiä trendejä ovat olleet jo vuosien ajan nopeutuminen ja kansainvälistyminen. Yhtenäisen euromaksualueen (SEPA) luonti on mahdollistanut nopeat ja halvat tilisiirrot koko euroalueen sisällä jo vuosien ajan. Vuoden 2018 lopussa käyttöön otettu pikamaksamisen infrastruktuuri (TIPS) on jatkanut tätä kehitystä mahdollistamalla lähes reaaliaikaisen maksamisen koko euroalueella, myös rajat ylittävän maksamisen.

Pikamaksamiseen pohjautuvat ratkaisut vaikuttaisivat tällä hetkellä realistisimmilta malleilta, jotka tarjoaisivat korttimaksuihin käytetystä infrastruktuurista riippumattoman vaihtoehdon vähittäismaksamiseen. Tällainen kehitys olisi tarpeen erityisesti siksi, että maksaminen ei keskittyisi liikaa ja että tarjolla olisi riittävä määrä erilaisia ratkaisuja kilpailullisen tasapainon säilymiseen – myös käteisen roolin huvetessa. Pikamaksamiseen pohjautuva päivittäisen maksamisen tapa ei suinkaan ole tulevaisuuden utopia vaan jo arkipäivää joissakin maissa. Erityisesti kuluttajille tarjottavissa pikamaksusovelluksissa Suomi on jäänyt jälkeen paitsi muista Pohjoismaista myös esimerkiksi Hollannista, jossa maksukäyttäytyminen on muutoin hyvin samanlaista kuin Suomessa. Maksamisen monimuotoisuuden kannalta keskeistä ei ole se, perustuisiko pikamaksupohjainen vaihtoehto kotimaisiin vai yleiseurooppalaisiin ratkaisuihin, kunhan ne toimivat eurooppalaisten standardien mukaisesti. Jotta eurojärjestelmän ja EU-komission strategiset tavoitteet eurooppalaisen maksamisen suvereniteetista toteutuisivat, tulisi niiden hallinnon joka tapauksessa noudattaa eurooppalaisia toimintamalleja ja sääntelyä.

Digitaalinen euro voisi olla yksi mahdollisuus varmistaa koko euroalueen laajuisen yleisesti hyväksytyn maksutavan säilyminen käteisen aseman huvetessa. Tällaisessa tilanteessa keskuspankin tarjoama maksutapa voisi toimia yksityisten maksutapojen kehityksen kirittäjänä, joka myös estäisi monopolihinnoittelua maksamisessa. Digitaalinen euro saattaisi mahdollistaa sähköiset maksutavat myös niille, jotka vaativat maksuilleen erityisen korkeaa yksityisyyden suojaa tai luottoriskittömyyttä. Eurojärjestelmän julkisessa konsultaatiossa vastaajat listasivatkin juuri yksityisyyden suojan ja turvallisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi, joita he digitaaliselta eurolta toivoisivat.

Maksamisen kentän digitalisoiduttua maksamisen infrastruktuurin kohtaamat riskit ovat siirtyneet erityisesti tietoverkkoihin ja kyberuhkiin. Rahoitussektorin toimijoiden ja maksujärjestelmien käsittelemät suuret taloudelliset arvot ovat houkutteleva kohde verkkorikollisille, joiden toimintatavat kehittyvät koko ajan. Tyypillisesti fyysinen turvallisuus ja tietoturva nivoutuvat yhteen kyberturvatyössä. Tämä puolestaan haastaa keskuspankkien perinteistä maksu- ja selvitysjärjestelmien yleisvalvontaa laajentamaan katsantokantaansa. Suomen Pankki onkin ollut tuomassa rahoitussektorin toimijoille uudenlaista tapaa testata kyberturvaansa. Uhkatietoon perustuvan eettisen tunkeutumistestauksen kehikko ja soveltamisohje TIBER-FI julkaistiin toukokuussa 2020[5], ja ensimmäisten testien perusteella testausmalli on toimiva ja erittäin tehokas tuki yritysten kyberturvatyölle.

Keskuspankin tulee osaltaan huolehtia maksu- ja rahoitusjärjestelmien luotettavuudesta ja tehokkuudesta, ja sen on kyettävä reagoimaan maksamisen muutoksiin laaja-alaisesti.  Esimerkiksi käteisen saatavuuden ja käytettävyyden varmistaminen sekä monimuotoisen maksamisen edistäminen palvelevat koko kansantalouden kehitystä. Kansantalouden ja yhteiskunnan kannalta on oleellista, että maksamisen kaltainen kriittinen palvelu toimii riittävän laajasti kaikissa olosuhteissa. Normaaliaikojen kriittiset häiriöt ja kansallinen varautuminen edellyttävät maksujärjestelmiltä myös riittäviä varautumissuunnitelmia. Niiden on oltava elimellinen osa maksamisen kehittämistä.